Ände

Ände on luottokukko. Se on tätä nykyä jo kuusivuotias, eli kukko parhaassa iässä. Se on täydellinen herrasmies, joka huomioi kanansa ja pitää suurenkin parven sopuisana. Se sietää myös pitkämielisesti satunnaisesti parvessa olevia nuoria kukkopoikia, ja tällä hetkellä yhteiselo puolivuotiaan Brynolf-kukon kanssa tuntuu melko sopuisalta. Tilannetta kuitenkin seurataan sen varalta että alkaa tulla liian aggressiivisia tappelutilanteita.

Talon tavat osaava kukko on niin tärkeä osa parvea, että mielelläni pitäisi Änden aivan vanhuusvuosille saakka. Ände on suurikokoinen ja pitää ihmiseen yleensä pienen etäisyyden. Vuosien saatossa olemme oppineet kommunikoimaan keskenämme hyvin, ja Ändelle voi esimerkiksi vinkata halutusta kulkusuunnasta. Ände taas vinkkaa usein jo hoitajan pihalla nähdessään koko parvelle, että nyt on herkkuja tarjolla. Valitettavasti hälytys on usein vääräkin, mutta vaikuttaa siltä että herkuntarjoilu-puputus lähtee Ändeltä hyvin automaattisesti kohdatessamme. Joskus koko parven juostessa luokseni kukon houkuttelemana (juoksevat ne kyllä ilman kukkoakin usein) pitääkin hakea kauraa tai muuta pientä tarjottavaa. On se sen verran hienon näköinen joukko!

Meillä on Änden kanssa tiukkaehtoinen sopimus siitä, että häntä ei turhia käsitellä eikä todellakaan raahata minnekään näytille. Omassa pihassa Ände esittelee kanat kyllä herrasmiesmäisen kohteliaasti kelle vain, mutta sille olisi aivan liian suuri stressi lähteä kylillä itseään esittelemään. Käsittely rajoittuu lähinnä loishäätöihin, jolloin kanat yleensä poimitaan illalla suoraan orrelta käsiteltäviksi.

Talvikanalasta kesäpuolelle ja toisinpäin siirryttäessä Ände esittelee aina kanoille munintapesät: Se purputtaa innokkaan kiinteistönvälittäjän tavoin tepastellen itse pesässä ja saattaa komentaa kanoja kohti pesiä myös kauempaa. Ehkä Änden ansiota on osittain se, etteivät tämän parven kanat ole koskaan innostuneet munimaan kanalan ulkopuolelle. Ände on todellinen kukkojen kukko, ja toivon että sen väistyessä paikaltaan se on ehtinyt opettaa seuraajastaan yhtä taitavan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti